maanantai 7. joulukuuta 2015

Syksy pähkinänkuoressa

Mitä kauemmin edellisestä postauksesta venähtää, sitä vaikeampaa tämän kirjoitussivun avaamisesta ja uuden avaamisesta tulee... Mutta noh, tässä sitä nyt ollaan.
 
Alkusyksystä töiden ja koulun yhdistäminen oli vielä helppoa ja tuskatonta, mutta vuoden edetessä ja deadlinejen alkaessa lähestyä ei tämä olekaan ollut taas ihan niin helppoa. Etenkin kun marraskuussa oli vielä ihan pakko saada tunkea NaNoWriMo aikatauluihin mukaan, hmmh. Mutta hengissä tästäkin syksystä selvittiin ja nyt ihan viimeistä viedään loppujen amkin kurssien kanssa ennen opinnäytetyötä.

Ekan aamun aamiaisemme, naminami!
Lokakuussa teimme tosiaan äitini kanssa muutaman päivän matkan Englantiin Brightoniin ja kaikki tämän postauksen kuvat ovat sieltä räpsittyjä. Oli ihanaa päästä taas ulkomaanreissulle pitkästä aikaa ja tykkäsin kyllä Brightonista paikkana tosi paljon. Kesällä siellä olisi vielä kivempi päästä käymään.


Seuraava ulkomaanmatka onkin edessä jo ihan pian! Varasimme poikaystäväni kanssa alkusyksystä matkan Berliiniin ja lähdemme sinne heti joulun jälkeen. Eka kerta kahdestaan (Tallinnaa tai Tukholmaa kauempana) ulkomailla, huijui. Berliinissä olenkin jo kerran (varmaan 2012?) ollut ja sinne on kivaa päästä takaisin.

Royal Pavilion oli niiiin kaunis ♥
Mitäs muuta... Jouluvalmistelut olen aloittanut tänä vuonna harvinaisen aikaisin, ensimmäinen joulukoriste löysi tiensä seinällemme jo marraskuun lopulla. Joululahjaostoksetkin olen jo ehtinyt aloittaa (yleensä hoidan ne about viikkoa ennen jouluaattoa) ja ensimmäiset joulutortut tein viime viikonloppuna. Kunhan vain joulufiilis ei ehtisi laantua liikaa ennen joulua : D Etenkin kun tuo sää tuolla ulkona ei erityisemmin inspiroi...

Nyt minä lähden virittelemään jouluvaloja ikkunaamme, ensi kertaan siis! Heihei ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti